Koulutusta ja osaamista, PRKL

Viime vaalien jälkeen on puhuttu paljon koulutuslupauksesta. Se oli se juttu, jossa nimekkäät henkilöt hallituspuolueista poseerasivat ”Koulutuksesta ei leikata” -kylttien kanssa ennen vaaleja, ja muutama kuukausi vaalien jälkeen leikkasivat koulutuksesta kuitenkin. Sipilän hallitus perusteli takinkääntöään talkoilla, joihin kaikkien oli osallistuttava. Kuitenkin nämä talkoot vaikuttivat perustuvan sille ajatukselle, että työttömät, opiskelijat, eläkeläiset ja muut sosiaalietuuksien saajat pakotetaan osallistumaan, kun taas parempi väki ja suurimmat yritykset voivat tulla hyvää hyvyyttään mukaan vapaaehtoisesti sen jälkeen, kun ovat saaneet verohelpotuksia ja tukia, jotka voi heittää huoletta esimerkiksi fossiilisiin energianlähteisiin, jotka syövät toimeentulomme lisäksi vielä tulevaisuuttammekin.

Koulutuksen ja varhaiskasvatuksen kimppuun on käyty monelta rintamalta. On supistettu oikeutta päivähoitoon niiltä lapsilta, joiden vanhemmat eivät ole täysipäiväisiä työllisiä tai opiskelijoita, on annettu peruskoulun ryhmäkokojen rehottaa, on torjuttu toisen asteen maksuttomuus, on romutettu koko ammattikoulujärjestelmän uskottavuus viemällä siltä ensin resurssit ja toteuttamalla sitten mahdoton uudistus, on heikennetty opintotukea, on leikattu korkeakoulujen rahoituksesta ja on äksyilty ”kaiken maailman dosenteille” siitä, että he eivät ole samaa mieltä hallituksen kanssa. Ottaen huomioon, että näin pienenä maana koulutus ja osaaminen ovat parhaimpia valttikorttejamme, edesmennyt hallitus on tehnyt ällistyttävän paljon laskeakseen niiden arvoa ja ottanut sen riskin, että koulutusleikkausten hetkelliset säästöt palaavat vielä nuorten maksettavaksi. Ai miten?

Ajatellaanpa esimerkiksi sellaista yhteiskunnallista huolta kuin eriarvoistuminen. Se tarkoittaa tiivistetysti sitä, että nallekarkit jakaantuvat yhteiskunnassamme hyvin epätasaisesti: toisilla niitä on kilon säkillinen, toisilla niitä on vajaa kourallinen Ja näiden kahden ääripään välinen kuilu syvenee. Siinä missä toisille kaikki on mahdollista, toiset syntyvät keskelle olosuhteita, joissa ongelmat kasaantuvat. Toisessa ääripäässä saatetaan esimerkiksi vastustaa maksutonta toista astetta purnaamalla, että aidosti maksuton tarkoittaa varmasti myös kaikesta kivasta luopumista (ja kivalla tarkoitetaan ilmeisesti päivää prinsessana tonnin mekossa). Toisessa päässä lukio jätetään kesken, kun ensimmäinen kuukausittainen oppimateriaalilisä ei auttanutkaan ostamaan läppäriä ja koko ensimmäisen jakson kirjoja. Tällä hetkellä 15 prosenttia kustakin ikäluokasta jää pelkän peruskoulun varaan. Pelkän peruskoulun suorittaneilla on yli 20 prosenttia huonompi työllisyysaste kuin toisen asteen tutkinnon suorittaneilla, ja pelkän peruskoulun suorittanut maksaa yhteiskunnalle elinaikanaan 230 000–370 000 euroa enemmän kuin peruskoulua korkeammin kouluttautuneet. Toisen asteen maksuttomuudelle ja oppivelvollisuusiän pidentämiselle olisi siis inhimillisten ja humaanien syiden lisäksi myös aika vahvat kansantaloudelliset perusteet.

Maksuttoman toisen asteen torppaamisen lisäksi viime hallituskaudella tehtiin muitakin päätöksiä, jotka ovat omiaan lisäämään eriarvoistumista. Esimerkiksi subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen on aiheuttanut sen, että lapset asetetaan sosioekonomisen taustansa perusteella koulutuksen suhteen eriarvoiseen asemaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Esimerkiksi ne lapset, jotka asuvat moniongelmaisissa perheissä, joissa kumpikaan vanhemmista ei välttämättä käy töissä, ja jotka voisivat hyötyä jo pelkästään siitä, että saisivat rutiineja päiväänsä, jäävät paitsi sekä turvallisuuden tunnetta lisäävästä päivärytmistä että varhaiskasvatuksen myöhempää oppimista tukevasta opetuksesta. Vasemmistoliitossa ollaankin sitä mieltä, että oikeus varhaiskasvatukseen on nimenomaan lapsen oikeus ja siksi subjektiivinen päivähoito-oikeus tulisi palauttaa koko maahan. Lisäksi maksuttomasta esiopetuksesta tulisi tehdä velvoittavaa 5-vuotiaasta saakka.

Peruskoulussa liian suuret ryhmäkoot ovat puolestaan tarkoittaneet sitä, että ne oppilaat, jotka tarvitsisivat oppimiselleen enemmän tukea, hukkuvat massaan. Pahimmassa tapauksessa he asuvat vielä kunnassa, jossa inkluusio, eli erityisoppilaiden opettaminen normaaleissa luokissa, tehdään pelkkien säästöjen ajamana kiinnostumatta hirveästi siitä, toimiiko ratkaisu nihkeillä resursseilla. Siksi tarvitsemmekin opettajamitoituksen, joka huomioi myös erityisoppilaiden osuuden luokassa, ja joka toisi apua etenkin peruskoulun tilanteeseen. Peruskoulun tilanne on huolestuttava siitäkin syystä, että PISA-tutkimusten perusteella heikkojen osaajiemme määrä kasvaa. Heikoilla osaajilla tarkoitetaan heitä, jotka eivät yllä peruskoulussa sellaiselle tasolle, jolla edes pärjäisi toisen asteen opinnoissa. Vaikka oppivelvollisuuden pidentäminen ja maksuton toinen aste ovatkin tärkeitä tavoitteita, emme silti voi sulkea silmiämme siltä, että oppimista on tuettava enemmän aina varhaiskasvatuksesta ja peruskoulusta saakka.

Toisen asteen kävimmekin jo läpi, mutta entä korkeakouluopiskelijat? Kai täysi-ikäiset nyt ovat oman onnensa seppiä, joihin vanhempien varallisuus ja sosioekonominen asema ei vaikuta? Väärin. Jos vanhemmilla ei ole mahdollisuutta tukea opiskelemaan lähtenyttä jälkikasvuaan, opiskelemaan lähteminen tarkoittaa monelle sitä, että on alettava elämään velaksi. Opintorahasta, joka on tällä hetkellä 250,28 euroa, leikattiin tällä hallituskaudella 86 euroa, sillä hallituspuolueiden mukaan on opiskelijan vastuulla ”sijoittaa” omaan tulevaisuuteensa. Ja sitten vielä kehdataan ihmetellä, miksi lapsia hankitaan aina vain myöhemmin. Aivan kuin suurille ikäluokille tulisi yllätyksenä, että perheen perustaminen opiskelijana, vastavalmistuneena tai ensimmäisiä määräaikaisuuksia tekevänä nuorena aikuisena, jolla on parinkymmenen tonnin velka niskassa, ei tunnu turvalliselta tai houkuttelevalta. Kun sosiaaliturvaa uudistetaan, opiskelijat on otettava mukaan ja meidän on edettävä kohti perustuloa. Opiskelijalla täytyy olla aito mahdollisuus kokoaikaiseen opiskeluun ilman, että se tarkoittaa automaattista velkaantumista tai sitä, että opinnot venyvät, koska opintojen ohella on työskenneltävä koko- tai osa-aikaisesti huonompipalkkaisessa työssä kuin mitä opiskelijalla olisi mahdollisuus saada valmistuttuaan.  

Ainoa hallituksen päätös, joka tähtäsi opiskelijoiden eriarvoisuuden vähentämiseen tällä kaudella, koski yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden välistä epätasa-arvoa terveydenhuollon suhteen.  Ennen hallituksen kaatumista päätettiin, että YTHS laajennetaan myös ammattikorkeakouluopiskelijoille. Harmi vain, että päätös tämän laajennuksen riittävästä rahoituksesta uupuu vielä. Toisin sanoen, ammattikorkeakouluopiskelijat jatkavat edelleen elämistä välitilassa, jossa mikään ei muutu eikä mitään parannuksia tapahdu, sillä kunta odottelee vain heidän siirtymistään YTHS:n vastuulle. Resurssit YTHS:n laajentamiseksi kaikille korkeakouluopiskelijoille on löydyttävä ja niiden on löydyttävä nopeasti.

Sen lisäksi, että pelkään hallituksen politiikan kasvattaneen eriarvoisuutta, pelkään myös koulutuksen laadun heikkenemisen ja TKI-leikkausten näkyvän kansantaloudessa. Kikyillessään ja leikatessaan koulutuksesta ja tutkimuksesta edesmennyt hallitus teki arvovalinnan. Se lähti tielle, jossa meille kerrottiin kilpailukyvyn paranevan heikentämällä osaamista ja työntekijöiden asemaa, ei panostamalla siihen, että meidän työntekijöillämme on tulevaisuudessa parempaa osaamista. Uskokoon, ken tahtoo. Itse arvioin, että Suomella on paremmat mahdollisuudet pärjätä kilpailussa osaamisen laadussa kuin halpojen työntekijöiden määrässä.

Tämän tekstin tarkoitus ei kuitenkaan ollut tarkoitus lannistaa ja rypeä edellisten vuosien vastoinkäymisissä, vaan viestiä, että myös koulutuksen osalta tarvitsemme tekoja nyt, jotta meillä olisi tulevaisuudessa yhteiskunta, jossa on kilpailukykyistä osaamista ja jonka toiselta laidalta nallekarkit eivät katoa kokonaan. Meidän tulee palauttaa subjektiivinen päivähoito-oikeus, säätää opettajamitoitus, taata mahdollisuudet koulutuksen laadun parantamiseen jokaisella asteella, tehdä toisella asteella opiskelusta maksutonta, pidentää oppivelvollisuusikää, mahdollistaa kokopäiväinen ja velaton korkeakouluopiskelu ottamalla käyttöön riittävä perustulo, viedä YTHS:n laajennus kunnialla loppuun ja taata myös tutkimus-, kehitys ja innovaatiotoiminnan rahoitus nostamalla se 5 prosenttiin BKT:stä kahden tulevan hallituskauden aikana.

Palautetaan koulutuksen ja tutkimuksen arvo ja käännetään suunta kohti osaavampaa Suomea!

Leave a Reply