Nukkuvalle

Hei sinä. Juuri sinä. Sinä maailmantuskaa poteva, välinpitämättömyyteen vajonnut, uutispimennossa elävä tai demokratiaan uskonsa menettänyt yksilö, joka ei aio äänestää ja vastaa kysyttäessä: ”En äänestä, koska yhdellä äänellä ei ole mitään merkitystä” – tiedätkö varmasti, miksi et äänestä?

Nukkumiseen on olemassa monta hyvää syytä ja selitystä. Olen itse jättänyt äänestämättä niin monesta eri syystä, että mielikuvitukselleni pitäisi antaa palkinto nukkumisen ulottuvuuksien eteen tehdystä työstä. Ennen ensimmäistä kertaa yhtenä osasyynä oli aina se, että jännitin itse äänestystilannetta. Pelkäsin, että nolaan itseni. En esimerkiksi ollut varma, pitääkö ennakkoäänestyspaikalle mennä äänioikeusilmoituksen kanssa, joten en koskaan ennakkoäänestänyt, koska lappu oli joko kotona tai hukassa. Jos olisin marssinut rohkeasti ennakkoäänestyspaikalle ja kysynyt, tarvitaanko lappua, olisin saanut tietää, että ei tarvita. Mutta sehän olisi ollut ihan hirveän noloa. Itse vaalipäivänä äänestämisessä jännitti itse tilanteen lisäksi se, että en koskaan ollut käynyt äänestyspaikakseni osoitetun ammattikoulun tiloissa. Mistä ovista sinne pitää mennä sisään? Mitä sitten pitää tehdä? Pitääkö muistaa ehdokkaan numero ulkoa? Saako koppiin viedä lunttilapun?

Jännitin siis itse tapahtumaa, mutta se ei kuitenkaan ollut ratkaiseva syy äänestämättä jättämiselle. Esimerkiksi syksyn 2008 kunnallisvaaleissa ratkaiseva syy oli se, että olin juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle. Aloitin opiskelun Joensuussa syyskuussa, ja kunnallisvaalit järjestettiin lokakuussa. Vakuutin itselleni, että olin väärä henkilö äänestämään Joensuun kunnallisvaaleissa, koska en tiennyt mitään kaupungin asioista. Luonnollisesti en laittanut mitään painoarvoa sille, että tulisin asumaan kyseisessä kaupungissa vähintään seuraavan valtuustokauden ajan, eli vaaleissa äänestettiin myös minua koskevista asioista. Viis siitä, en tiennyt tarpeeksi Joensuun menneisyydestä, joten olin liian epäpätevä äänestämään.

Vuonna 2009 koittivat europarlamenttivaalit. Tällä kertaa olin asunut alueella yhtä kauan kuin kaikki muutkin suomalaiset. Kai siis äänestin? Väärin. Avasin yhden vaalikoneen ja jouduin googlettamaan käsitteitä jo ensimmäisten kysymysten aikana, joten vaivuin synkkyyteen. Tajusin, että en muistanut ulkoa jokaista suomalaisissa tiedotusvälineissä julkaistua EU:ta koskevaa juttua, en osannut siteerata EU:n perustuslakia enkä osannut luetella kaikkia niitä päätöksiä, joita EU:n parlamentti oli tehnyt edellisellä kaudella. Miten olisin voinut äänestä europarlamenttivaaleissa? Jätin siis äänestämättä, koska podin huonoa omatuntoa siitä, että en ollut tarpeeksi valveutunut EU:n kansalainen, joka lukee kansainvälisen politiikan tutkimuksia huvikseen. En siis ajatellut, että äänelläni ei olisi ollut merkitystä. Päinvastoin. Ajattelin, että sillä on niin paljon merkitystä, että en ole tarpeeksi pätevä käyttämään sitä.

Kolmannet vaalit, joissa olisin voinut äänestää, olivat vuoden 2011 eduskuntavaalit. Niistä puhuttiin kaikkialla. Perussuomalaiset olivat nousussa, ja humanistien kahviossa mietittiin, että vaikka ei osaisikaan valita punaisen ja vihreän välillä, piti äänestää, koska äänestämättä jättäminen pelasi äärioikeiston pussiin. Mietin kantaani kovasti. En ollut oikeastaan koskaan miettinyt, mikä puolue oli lähimpänä ajatusmaailmaani. Mitä jos olinkin salaisesti kokoomuslainen? Tein siis muutaman kammoksumani vaalikoneen, joihin uskalsin jo vastata siitä huolimatta, että en lukenut huvikseni myöskään valtio-oppia tai sosiologiaa. Suureksi helpotuksekseni ne kertoivat, että olin selvästi punavihreä humanisti. Sitten aloin tutkia Vasemmistoliiton ja Vihreän liiton tuloksia edellisissä vaaleissa ja masennuin. Molempien kannatus oli alle 9 prosenttia ja tajusin kuuluvani marginaaliin. Sillä hetkellä menetin uskoni äänestämiseen ja aloin kokea ääneni merkityksettömäksi.

Miten sitten päädyin Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokkaaksi? Heräsin joskus vuoden 2012 presidentinvaalien tienoilla ja äänestin ensimmäistä kertaa. Tilanne sujui mutkattomasti, äänestyspaikalla ohjeistettiin hyvin ja tilanteesta jäi positiivinen mielikuva. Minä ja humanistiystäväni elimme Team Haavisto -kuplassa. Tappion jälkeen en kuitenkaan masentunut, vaan aloin miettiä, kuinka paljon altavastaajilla voi olla merkitystä ja miten marginaalistakin voi vaikuttaa tekemällä tärkeissä asioissa yhteistyötä. Sen jälkeen olen äänestänyt kaikissa mahdollisissa vaaleissa, tutkinut itseäni, tutkinut puolueita ja viimein päätynyt siihen lopputulokseen, että kotini on punavihreäksi kokemassani Vasemmistoliitossa. Sinun kotisi voi olla missä tahansa.

Kysyin alussa kysymyksen: tiedätkö todella, miksi et äänestä? Tein tämän, koska nukkuvista puhuttaessa keskitytään usein niihin, jotka jättävät äänestämättä, koska kokevat, että yhdellä äänellä ei ole vaikutusta tai niihin, joiden mielestä ongelma on edustuksellisessa demokratiassa. Uskon kuitenkin, että joukossa on myös niitä, jotka pohjimmiltaan jättävät äänestämättä, koska eivät koe olevansa tarpeeksi fiksuja/valveutuneita/varmoja/perillä alueensa asioista äänestääkseen. Kirjoitin tämän, koska haluan sanoa heille: te olette. Te riitätte. Kukaan meistä ei voi olla aivan jokaisen aihealueen asiantuntija, siksi valitsemme edustajiksemme ihmisiä, jotka toimivat omien arvojemme pohjalta ja ovat valmiita ottamaan asioista selvää ennen kuin tekevät päätöksiä.

Ja niille, jotka jättävät äänestämättä, koska yhdellä äänellä ei ole merkitystä: viime kunnallisvaaleissa 47 prosenttia lahtelaisista jätti äänestämättä. Vertailun vuoksi: vaalit virallisesti voittanut Kokoomus sai 29,7 prosenttia äänistä. Käytännössä nukkuvat siis voittivat sata nolla. Miten tämä näkyi Lahden päätöksissä? Ei mitenkään. Melkein joka toisen lahtelaisen äänestämättä jättämisellä ei ollut mitään merkitystä. Mitä olisi tapahtunut, jos nämä 47 prosenttia olisivat äänestäneet? Sen minä haluaisin tietää.

Demokratia ei ole rikki. Se toimisi, jos kaikki äänestäisivät. Meillä kaikilla on se yksi ääni. Ja vain me voimme käyttää sen.

Ennakkoäänestysohjeet: http://vaalit.fi/fi/index/aanestajalle/aanestaminenennakkoon/nainaanestatennakkoonkotimaassa.html

Ennakkoäänestyspaikat ja aukioloajat Lahdessa:
http://tulospalvelu.vaalit.fi/KV-2017/fi/kupaik_398.html

Leave a Reply